You are currently browsing lumotut’s articles.
Nyt on 13 koulua kierretty ja noin 650 oppilaalle kerrottu saimaannorpan elämästä.
Reilut kaksi viikkoa olemme tähän mennessä kierrelleet kouluja. Kummallakaan meistä ei ollut alkujaan kokemusta lasten kanssa olemisesta, mutta siitä huolimatta meiltä molemmilta sujui vuorovaikutus lasten kanssa kuin luonnostaan.
Meistä on aina mukavaa huomata, kuinka lapset jaksavat kuunnella esitystä kiinnostuneina ja osallistuvat yleensä aktiivisesti tunnin kulkuun. Suurimpia elämyksiä lapsille ovat olleet esittämämme veden alta kuvattu norppavideo sekä emon ja kuutin ääntelyiden kuunteleminen. Meille mieluisimmat ryhmät ovat olleet aktiivisesti osallistuvat luokat.
Meistä on mukavaa vastata lasten kysymyksiin, kuten ”Mistä saimaannorppa ulostaa?” ”Miten saimaannorppa pystyy olemaan niin kauan sukelluksissa?” ”Voiko kuutti pelästyä isoa haukea?” ”Voiko saimaannorppa tulla hengittämään pilkkireikään, kun on pilkillä?”
Toisinaan lapset esittävät sellaisiakin kinkkisiä kysymyksiä, joihin on vaikeahkoa vastata yhtäkkiä, mutta yritämme parhaamme mukaan löytää vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Odotamme innolla tulevia kouluvierailuita ja toivomme näkevämme paljon lisää norpasta innostuneita lapsia!
Terkuin norppalähettiläät
Heidi Häkkinen ja Niina Hätinen
Taajamien ihmisetkö vieraantuneet luonnosta? Vielä mitä.
Riihimäen seudun asukkaat vastasivat innokkaasti Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen, Suomen metsästysmuseon ja Aamuposti-lehden lokakuussa järjestämään oravakyselyyn.
Vastausten perusteella Riihimäen alueella näyttää olevan vähemmän oravia kuin ennen. 42 % vastaajista ilmoitti oravien määrän vähentyneen, 21 % lisääntyneen. 37 % mielestä oravien määrä on pysynyt ennallaan.
Kyselyyn vastasi yli 200 oravien ystävää. Kyselyn suosio kertoo siitä, että oravien seuraaminen tuottaa ihmisille mielihyvää. Monella oli tarkat tiedot vuosienkin takaa, ja oravaperheiden jäsenille oli annettu jopa nimiä. Ja mikäpä on seuratessa kotipihan oravien hännän heilutusta ja ääntelyä – naksutus on oravan tapa sanoa kova sana harakalle tai kissalle.
Riemastuttavia tarinoita
Kyselyyn vastanneet kertoivat oravista riemastuttavia tarinoita. Milloin on orava käynyt viemässä pihasta nuken villaisen kaulahuivin vauhdilla puuhun, ruokintapaikalla tarjottuja fleece-kankaan paloja pesäänsä, milloin taas saalistellut talipalloja, vaikka on samalla pitänyt roikkua takajaloista oksalla pää alaspäin. Orava oli myös tehnyt välikattoihin talvipesiä ja tutkimusretkiä ihmisasumusten sisään.
Oravia yritettiin myös auttaa monin tavoin. Yksi vastaaja kertoi ottaneensa kuusi oravanpoikasta hoivaansa, kun pihakuusi kaadettiin, ja siinä olikin oravanpesä. Oravaemo juoksi paniikissa auton alle, mutta poikaset otettiin hoitoon asuntovaunuun.
Kuuden oravavauvan hoito oli täysipäiväinen työ. Kaksi heikointa menehtyivät varsin pian, mutta neljä muuta kasvoivat kovaa vauhtia ja ne siirrettiin ulkohäkkiin. Siellä ne nukkuivat vanhassa karvalakissa. Lopulta kaikki neljä lähtivät maailmalle.
Arvostetaan oravia ja muuta luontoa!
Viime vuonna kuusen kehno siemensato ja kova talvi olivat liikaa oraville. Riistan talvilaskennoissa oravan jälkiä nähtiin kolmannes vähemmän kuin normaalisti.
Myös metsien pirstoutuminen on vähentänyt oravien määrää. Jos vanhat kuusikot kaadetaan, oravanpojilla on huonot ennusteet löytää uusia asuinsijoja. Taajamissa oravat pärjännevätkin paremmin kuin metsissämme. Toivottavasti oravakysely innosti havainnoimaan, auttamaan ja toivon mukaan myös arvostamaan muutakin luontoa lähellämme.
Oravat kiehtoivat jo aikanaan Aleksis Kiveä, jonka Oravan laulu on päässyt kokoomateoksissa rakastetuimpien runojen joukkoon, ja alkaa näin:
“Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.”
Tarja Heikkonen, Luonnonsuojeluliiton varapuheenjohtaja, Riihimäki
Vaikka kokous alkaakin olla jo melkoista puurtamista, on Suomen delegaatiolla ollut mahdollisuus myös rentoutua. Illastimme eilen ministeri Lehtomäen johdolla japanilaisessa ravintolassa ja maistelimme sakea. Illallista seuranneessa parin tunnin karaokessa me suomalaiset olimme kuin kotonamme.
Paikalliset eivät osaa täällä juuri sanaakaan englantia, ja ne vähäisetkin sanat ovat kerrassaan kummallisella tavalla lausuttuja. Käytyäni ensimmäisenä iltana ottamassa alakerran baarissa yhden oluen, alkoivat paikalliset nuoret tiedustella kotimaatani. Suomi oli tuttu ja etenkin Kimi Räikkönen. Kun kerroin syyn siihen miksi olen Japanissa, räjähti koko baari raikuviin suosionosoituksiin. Olin aivan sanaton ja harvinaisen hämmentynyt. Ilmeisesti luonnonsuojelu on täällä tosi kova juttu.
Virallisen ohjelman lisäksi täällä Nagoyassa on yli 400 sivutapahtumaa eli side eventiä, jotka kooltaan ja toteutukseltaan vastaavat usein normaalia itsenäistä tapahtumaa Suomessa. Upeita powerpoint-esityksiä ja julkaisuja on tarjolla niin, että pää menee sekaisin. Erityisesti voisi mainita muutaman tilaisuuden.
Karttafriikkinä minua ilahdutti suuresti uuden, maailman mangrovemetsiä esittelevän atlaksen julkistaminen. Teos kuuluu varmasti jatkossa kaikkien tästä luontotyypistä kiinnostuneiden hyllyyn. Venäjä piti historiansa ensimmäisen side eventin maan suojelutilanteesta ja lähiajan suunnitelmista. Suojelutavoitteet saivat paljon kiitosta, ja täytyykin todeta, että Venäjän ympäristöhallinto on pikku hiljaa pääsemässä jaloilleen. Erityisen hieno oli myös arktisten alueiden (johon Suomikin YK:n systeemeissä kuuluu) suojelua koskeva tilaisuus. Venäjän WWF ja IUCN ovat tehneet hienoa työtä tilanteen kartoittamisessa ja powerpointit olivat silmiä hiveleviä. Otin niistä kopiot meille Luonnonsuojeluliittoon.
Huomisen on tarkoitus olla viimeinen päiväni kokouksessa, mutta se luultavasti venyy torstaille. Varasin jo hotellista yhden lisäpäivän ja siirsin Tokioon lähtöä, joten lomailu täällä Japanissa uhkaa kutistua yhteen päivään. Mutta on täällä ollut tavattoman antoisaa kyllä työskennelläkin.
Olli Turunen, Luonnonsuojeluliiton edustaja Suomen delegaatiossa
Taisi aika monen kokousvieraan suu loksahtaa auki, kun Japanin pääministeri Naoto Kan ilmoitti maansa satsaavan seuraavan kolmen vuoden aikana 2 miljardia dollaria uutta rahaa biodiversiteettisopimuksen toteuttamiseen kehitysmaissa.
Tuollaisia satsauksia tehdään harvoin. Mieleeni ei tule kuin Saksan ja Norjan ilmoitukset parin vuoden takaa.
Yhtenä elementtinä rahoituksen kohdentamisessa Japanilla on heidän ajamansa ns. Satoyama-aloite. Satoyama on japania ja tarkoittaa luonnoltaan rikasta maaseutua, jossa ihminen on toiminnallaan osaltaan rikastuttanut luontoa. Meillä Suomessa puhutaan yleensä maatalouden perinnemaisemista.
Japanissa ihminen on vaikuttanut voimakkaasti myös metsien lajikoostumukseen. Se nähdään täällä osana säilyttämisen arvoista elinympäristöä. Konsepti toiminee hyvin täällä Japanissa, mutta maailmanlaajuisena ideana se on ongelmallinen.
Se jakaa maan liian karkeasti maankäytöllisesti kahtia: 1) luonnontilaiseen, usein heikkotuottoiseen, kuten vuoristoseutuun ja 2) ihmisen muuttamaan muuhun osaan maata. Asiaa ei pitäisi nähdä näin mustavalkoisena. Ns. luonnontilaisilla alueilla on usein ihmisiä, jopa kokonaisia kansoja, ja ns. Satoyama-alueelta löytyy luonnontilaisia alueita. Ehkä Japani ei ole alunperin tarkoittanut konseptia näin simppeliksi, mutta viestinnässä ja mm. viikonlopun ekskursioilla se esiteltiin näin.
Päivän aikana on kokouspaikalla riittänyt ministereitä ja julkkiksia – mm. meidän ministerimme Lehtomäki veti aamupalaverimme, ja Harrison Ford käveli ohitseni kahvilassa.
Kokouksessa alkaa nyt kiihkein vaihe ja seuraavana kahtena päivä ei ainakaan Suomen delegaatiossa pahemmin nukuta. On esitetty pieniä epäilyksiä, että kokous tulisi venymään lauantain puolelle. Tällöin osan juhliessa kokouksen päätösbileissä, osa jatkaisi vielä neuvotteluja.
Olli Turunen, Luonnonsuojeluliiton edustaja Suomen delegaatiossa
YK:n biodiversiteettisopimuksen 10. osapuolikokouksen (COP 10) neuvotteluissa Nagoyassa ollaan toisella viikolla ja tilanne on pahasti jumiutunut.
Paikallinen lehdistö siteeraa neuvottelijoita, joiden mielestä kokouksessa tullaan epäonnistumaan, eikä laillisesti sitovaa protokollaa geenivarojen saatavuudesta ja hyötyjenjaosta saada aikaan. Suomen delegaation neuvottelijat ovat optimistisempia. Heidän mukaansa parhaillaan käydään perinteistä draaman kaarta, jossa kokous tulee venymään yli sovitun ajan lauantain puolelle, ja ratkaisu saadaan viimeisen yön viimeisinä aamuyön tunteina. Uskon ainakin vielä heidän kokemuksensa tuomaan intuitioon.
Jos kokouksessa onnistutaan, tulee siitä ja aiemmista sopimuksista Suomellekin melkoisia velvoitteita. Suojelutavoitteista vielä keskustellaan, mutta 20 % tavoite on eniten esiintynyt luku maa-alueiden osalta. Haitallisten tukien poistamisesta on oma työohjelmansa, jonka toteuttamista Suomi ei ole vielä edes aloittanut. Tässäpä pallo ministeri Kataiselle.
Paikallinen sisarjärjestömme, Japanin luonnonsuojeluliitto kampanjoi täällä Toyotaa vastaan, koska yhtiö uhkaa Nagoyan lähellä olevaa arvokasta metsäaluetta aikoen muuttaa sen autojen testausradaksi. Lupasin, että annamme heille taustatukea Suomesta ja kirjelmöimme Toyotalle uhkasta menettää Suomessa maine ympäristön kannalta edistyksellisenä autonvalmistajana.
TEEB (The Economics of Ecosystems and Biodiversity) eli Sternin raporttia vastaava biodiversiteetin taloudellista merkitystä arvioiva raportti on ollut täällä paljon esillä. Arviot luonnon monimuotoisuuden häviämisestä aiheutuvista kuluista ovat niin tähtitieteellisiä, että ainakaan minä en ole vielä sisäistänyt millaisista suomalaisittain käsitettävistä summista puhutaan. Englannin kieli nimittäin sekoittaa ainakin minulla miljardien ja triljoonien merkityksen. Suomen ympäristöministeriö kertoi ajavansa TEEB-arvion tekemistä myös meillä, mikä on todella tervetullut uutinen.
Olli Turunen, Luonnonsuojeluliiton edustaja Suomen delegaatiossa
Liitetään Islanti ja Norja pakolla EU:iin!
Tämä ajatus on varmaan käynyt monen mielessä täällä YK:n biodiversiteettisopimuksen 10. osapuolikokouksessa (COP 10) Japanin Nagoyassa.
Saavuin tänne Baikaljärven kupeesta, Irkutskista, missä olimme Luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Sini Eräjään kanssa kouluttamassa venäläisiä luonnonsuojelujärjestöjä.
Kokous alkoi jo maanantaina ja meikäläisen ensimmäinen päivä torstaina meni päästessä kartalle. Kokouksessa on tuhansia osanottajia kaikista maailman maista, satoja tapahtumia ja useita neuvotteluja samanaikaisesti. Luonnonsuojeluliitto kuuluu Suomen delegaatioon, ja me saamme sujuvasti viime hetken tietoa neuvottelujen etenemisestä ja Suomen neuvottelijoiden arvioista siitä, miten tulee käymään.
Tällä hetkellä monet sinänsä tärkeät, mutta poliiittisesti pienet asiakysymykset ovat hyvässä mallissa. Esimerkiksi kasvityö-, vieraslaji- ja maatalousohjelmat eivät ole kirvoittaneet suuria ristiriitoja.
Sen sijaan suojelutavoitteiden kanssa ollaan umpisolmussa, ainakin toistaiseksi. Brasilia, Kiina ja monet samalla puolella pelaavat kehitysmaat yrittävät harata kunnianhimoisia suojelutavoitteita vastaan. Jälleen kerran, kuten aikaisemmissakin kokouksissa, myös Islanti ja Norja ovat aktiivisina torjumassa luonnonsuojelua kansainvälisillä areenoilla. Heille ei mertensuojelu kelpaa! Ehkä liittyminen EU:iin saisi heidät ruotuun, kuten on käynyt Espanjalle meriasioissa.
Suojelun lisäksi täällä päätetään toivottavasti myös biodiversiteetistä koituvien hyötyjen jaosta, eli kyseessä on ns. access and benefit sharing (ABS). Mikäli päätös saadaan aikaan, kuten virkamiehemme arvelevat, merkitsee se jättiharppausta suojelun etenemisessä. Tällöin esimerkiksi trooppisia metsiä suojelevilla kehitysmailla on mahdollisuus hyötyä suojelusta lääkeyhtiöiden maksaessa korvauksia geenivarojen käytöstä. Tämä merkitsee melkoista taloudellista kannustinta monille maille lisätä suojelua. EU tukee ABS:a, mutta ehtona on suojelutavoitteista sopiminen.
Kokouksen kulkua voi seurata myös mm. Ympäristöministeriön blogista ja Earth Negotiations Bulletinista
Olli Turunen, Luonnonsuojeluliiton edustaja Suomen delegaatiossa
- erityisryhmien lapset tutustumassa norpan elämään
Olen jo vuosien ajan kertonut lapsille saimaannorpan elämästä pääasiassa kouluja ja päiväkoteja kiertäen. Välillä koululaisryhmiä on käynyt vierailulla luonnonsuojelukeskuksessamme. Silloin tällöin kohdalle on osunut myös erityisryhmien lapsia. He tekevät norppatätiin yleensä tavallista voimakkaamman vaikutuksen.
Ensimmäinen kokemus sattui jo vuosia sitten, kun minut pyydettiin pitämään norppatuntia sairaalakouluun lasten psykiatriselle osastolle. Sain varoituksia siitä, kuinka lapset voivat olla hyvinkin levottomia ja mitä tahansa voi sattua. Toki vähän jännitti, kuinka minun ja norppien käy.
Kokemus oli uskomaton. Lapset istuivat hyvin keskittyneenä, kuuntelivat ja kyselivät älykkäitä ja ehkä tavanomaista syvällisempiäkin kysymyksiä. Myös opettajat olivat vaikuttuneita lasten keskittymiskyvystä. Aihe ja mukana kulkeneet oikean kokoiset norpat olivat niin kiinnostavia, että levottominkin lapsi kysyi:
- Jos istuisin äidin kanssa kalliolla ihan hiljaa, niin voisinko nähdä norpan?
Mielessäni välähti jo termi ”norppaterapia”.
Eräällä viikolla luonnonsuojelukeskukseen tuli parikin erityislasten ryhmää kuulemaan ja kokemaan saimaannorpan elämäntarinaa. Erityisesti toisen ryhmän kohdalla minua taas varoitettiin etukäteen lasten levottomuudesta ja kehitystasosta.
Kun ryhmä pälähti sisään ylivilkkaine sekä kuulo- ja näkövammaisine lapsineen, olin sekunnin murto-osan ihmeissäni, että mitähän tästäkin tulee. Toki tällaisessa ryhmässä pitää toimia eri tavalla kuin tavallisessa lapsiryhmässä, ja siinä tilanteessa monipuolinen koulutuspaketti olikin kullan arvoinen – sekä luonnonsuojelukeskuksemme katossa roikkuva weke-katiska. Kysellen, vastaillen, ja välissä muutamaa kuvaa katsellen päästiin jo pitkälle. Norpan ääninäytteet olivat elämys erityisesti täysin sokealle pojalle. Niitä piti kuunnella moneen kertaan.
Kaiken hälinän keskelle laskeutui aivan hiiskumaton hiljaisuus, kun laitoin Juha Taskisen muutaman minuutin mittaisen ”Jääkuutti” –dvd:n pyörimään. Jääkuutti-laulu ja Juhan hellyttävät kuvat kuutista antoivat jokaiselle lapselle mahdollisuuden käyttää aistejaan ja seurata pikkukuutin elämää.
Lähes jokainen lapsi olisi halunnut oikean kokoiset pehmonorpat kotiin unikaveriksi. Norppia tunnustellessa näkövammaisetkin lapset saivat tuntumaa siihen, minkä kokoinen ja millaisia tuntomerkkejä norpalla on: Silmät, viikset, ”evät”, häntä….
- Onko norpalla TODELLA noin iso pyrstö? Ja kaksi kappaletta!
Norpan pesän pienoismalli oli tehty erilaisista tekstiilimateriaaleista. Sen vesiosaa tunnustellessa poika kysyi, että onko tämä satiinia.
En tullut pesää tehdessäni sitä ajatelleeksi. Mutta kyllä, Saimaan vesi on kuin satiinia, ja sitä saimaannorppa rakastaa.
Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Teksti: Teemu Tuovinen, pienvesikoordinaattori
Pientä Karvianjokeen laskevaa Honkaluomaa hellittiin elokuussa. Puron taimenkantaa elvytettiin yhden viikon aikana sadoilla työtunneilla, kivitonneilla ja sorakuutioilla. Käytännön työn tekivät Winnovan opiskelijat eli paremmin tunnettuna Kullaan metsäkoulun Luonto- ja ympäristöalan peruslinjan oppilaat. Toistakymmentä opiskelijaa majoittui leirille Muurahaisen luontotuvalle 16.–19.8. ajaksi ja uurastivat päivätyönään Honkaluomaa parempaan kuntoon.
Suunnitelmista toteutukseen
Ennen niin hyvänä pidetty puro on vuosikymmenten saatossa päässyt heikkenemään siinä määrin, että Pirkanmaan ympäristökeskus laati puroon kunnostussuunnitelman vuonna 2001. Suunnitelman mukainen hanke jäi toteuttamatta, mutta sittemmin Luonnonsuojeluliiton Puroista syntyy virta -hanke on ajanmukaistanut suunnitelmaa ja toteuttaa sitä.
Tänä vuonna kunnostettiin noin 800 metriä puroa ja ensi vuonna todennäköisesti vielä jatketaan. Kunnostus sisältää monen tyyppisiä toimenpiteitä, paikkakohtaisesti suunniteltuna.
Aki Vanhatalo pesemässä ”betonoituneen” puron pohjaa kuohkeaksi, jotta kutusoraikko saadaan jälleen toimivaksi.
Täsmäkunnostusta luonnon ehdoin
Tasaisesti koko ajan virtaava puro mahdollistaa mm. pienten virtaamaa muuttavien kynnysten rakentamisen lähestulkoon kaikkialle. Laajoja suvantoalueita ei ole, joten vesi on matalaa. Virta-alueilla vettä on monin paikoin vain 10 senttiä metrin levyisessä purossa.
Kivisemmillä virtapaikoilla rakennetaan pieniä pohjakynnyksiä lisäämän vähävetisen kauden vesimäärää. Osuuksilla, joissa ei ole kiviä, käytetään puunrunkoja suisteiden tekemiseen. Niiden avulla voi ohjata virtaamaa tai auttaa luontoa nopeuttamaan puron palautumista lähemmäksi luonnontilaa.
Aikanaan purossa on ollut hyviä kutupohjia, mutta ne ovat kivettyneitä kiintoaineksen takia. Pohjan pesu ja möyhiminen tuo esiin uutta kuohkeaa kutusoraikkoa ja mahdollistaa taimenen paremman lisääntymisen ikiaikaisilla kutupaikoilla.
Pieni, 1-vuotias taimen Honkaluomasta. Tämän kokoisten taimenten löytyminen on merkki siitä, että luonnon lisääntymistä on tapahtunut ja kutu onnistunut. Poikasista vain noin 10 % selviytyy aikuisikään.
Taimen yhä tallella
Purosta saatiin koekalastuksen yhteydessä selviä havaintoja siitä, että taimen lisääntyy purossa. Pieniä poikasia nähtiin paikoin, mutta isompia taimenia ei havaittu. Veden vähyys ja syvänteiden puute johtavat siihen, että taimen lähinnä vain käy lisääntymässä syksyllä purossa. Puro onkin taimenpoikasten lastentarha, ja erittäin merkittävä sellainen.
Monin paikoin muuttunut puro kärsii hienosta hiekasta, joka on tukkinut soraikot ja kivien kolot. Veden laatu on kuitenkin erittäin hyvää. Pääosa kesäajan vedestä tuleekin Murhikankaan alueelta, lähdeperäisestä harjusta. Ilman näitä sivuhaarojen lähdepuroja Karvianjoki olisikin todennäköisesti menetetty taimenen osalta täydellisesti.
Kunnostusten laaja vaikutusalue
Karvianjoen pääuoman tilaa ei voida pitää erityisen hyvänä. Jokirapukanta menetettiin vuosi sitten, eikä taimenkantakaan ole kovin hyvä. Joki kärsii ravinteista ja erityisesti kiintoaineksesta. Valuma-alueella on valtavasti turve- ja hiekkamaan metsä- ja peltoalueita. Rasitteena ovat myös alueen tuhannet turvetuotantohehtaarit, jotka kuormittavat vesistöä.
Pääuomassa lisääntyvät lähinnä ns. vähempiarvoiset kalalajit. Taimen tuntuu olevan lähes yksinomaan sivuhaarojen tuotannon varassa, josta isommat poikaset laskevat kasvamaan pääuomaan. Suuri osa poikasista päätyy kuitenkin luonnon kiertokulussa petokalojen ruuaksi. Tämähän on hyvin luonnollista, mutta kun luonnon tuotantopotentiaali taimenen osalta on voimakkaasti laskenut, saalistuksen vaikutukset ovat suhteessa merkittävämpiä. Pienessä purossa olisikin turvaisampaa elää kuin isossa joessa, jossa vaanii vaaroja!
Puroista syntyy virta -hanke nostaa esiin keinoja ja tapoja toimia pienvesien hyväksi. Hanke ottaa myös kantaa pienvesien tilaa heikentäviin toimiin rakentavalla ja ratkaisuja etsivällä tavalla.
Hankkeessa kunnostetaan useita pienvesikohteita. Kunnostustoimet keskittyvät lähinnä Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan raja-alueille.
Hankkeessa tehdään mittavia kunnostusprojekteja Karvianjoen ja Isojoki-Lapväärtinjoen alueiden pienvesillä, sekä ollaan mukana alkuperäisten kalakalakantojen suojelutyössä ja apuna kannan säilymisen eteen tehtävissä toimissa.
Teksti: Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Saimaannorpan suojelu ei etene. Äärimmäisen uhanalaisesta saimaannorpasta on tehty aluepoliittinen kysymys, ja vastuussa olevat päättäjät ovat keskittyneet suojelemaan vapaa-ajan kalastajia.
Saimaannorpan kanta on jo usean vuoden ajan ollut vain 260 yksilöä. Vähäisen lukumäärän lisäksi kanta on hajallaan eri puolilla Saimaata niin, että se entisestään lisää sukupuuton riskiä.
Verkkokalastus on norpan surma
Kaikkien tilastojen ja tutkimusten valossa suurin yksittäinen saimaannorppakantaa verottava tekijä tällä hetkellä on kalanpyydyskuolleisuus ja erityisesti vapaa-ajan kalastajien harjoittama verkkokalastus. Vuosia jatkuneena se estänyt kannan kasvun ja leviämisen.
Vaikka asiasta on viime vuodet kiistelty niin lehtien palstoilla kuin lähes jokaisessa norpansuojelukokouksessakin, ei esiin ole noussut todistettavasti mitään muuta näin selkeää syytä norpan ahdinkoon. Tulevat sukupolvet eivät tule koskaan ymmärtämään, että hyväksymme oikeuden saada tappaa norppia kalastuksen sivusaaliina.
Vasta vieroitetulla kuutilla on suurin riski jäädä kalastajan verkkoon. Siksi verkkokalastuksen aiheuttamia kuolemia on pyritty vähentämään keväisillä verkkokalatusrajoituksilla, joita Metsähallitus on tehnyt osakaskuntien kanssa. Kalanpyydyskuolemista yli puolet tapahtuu kuitenkin muina vuodenaikoina kuin keväällä. Vaikka keväiset kuuttien kalanpyydyskuolemat saataisiin nollaan, pienenee vuosittainen kalanpyydyskuolemien määrä maksimissaankin vain noin 40 prosenttia. Todennäköisesti edes tähän prosenttilukuun ei päästä, sillä osa kuolemista siirtyy myöhäisempään kesään ja syksyyn.
Sopimusten lisäksi maa-ja metsätalousministeriö on rajoittanut asetuksella kalastusta Saimaan keskeisillä norppa-alueilla ympärivuotisesti, mutta tämäkään asetus ei toimi riittävän tehokkaasti. Asetus sallii 0,17 millimetriset ja sitä ohutsäikeisemmät verkot. Lisäksi asetusalue on liian suppea.
Kalanpyydyskuolemat ajavat saimaannorppaa kohti sukupuuttoa
2000-luvulla viranomaisten tietoon on tullut vuosittain 4-6 norpan kalanpyydyskuolemaa. Läheskään kaikkia tapauksia ei kuitenkaan ilmoiteta. Kannanarvioinnin, syntyvyyden ja kuolinsyytutkimusten perusteella on arvioitu, että todellinen kalanpyydyskuolemien määrä on ollut keskimäärin yli 20 norppaa. Siis noin puolet siitä, mitä vuosittain kuutteja on syntynyt.
Tänä vuonna on lisätty keväisiä verkkokalastuskieltoalueita, mutta tietoon on silti tullut jo neljä kalanpyydyksiin kuollutta norppaa. Näistä kaksi oli radiokuutteja, ja siksi helposti löydettävissä. Todennäköisesti oikea kalanpyydyksiin kuolleiden norppien määrä on huomattavasti suurempi. Ainoa johtopäätös on, että keväiset ajallisesti ja alueellisesti suppeat rajoitukset yhdistettynä MMM:n asetukseen kieltää eräitä kalanpyydyksiä osassa Saimaata eivät toimi.
Saimaannorpan elinympäristö on koko Saimaa
Alunperin saimaannorpan elinympäristönä on ollut koko Saimaa. Ihminen on toiminnallaan kaventanut elinaluetta niin, että saimaannorpista yli puolet elää Savonlinnan etelä- ja pohjoispuolella Pihlajavedellä ja Haukivedellä. Samalla reuna-alueitten populaatiot sinnittelevät hyvin pieninä paikoin vain muutaman yksilön joukkona.
Kun kalastusrajoituksista päätetään, tarkastellaan saimaannorppien ydinalueita, joilla suurin osa saimaannorpista elää ja pesii. Päättäjiltä on päässyt unohtumaan, että saimaannorppa osaa uida. Huolimatta elin- ja pesimäalueen keskittymisestä norpasta on tehty havaintoja lähes joka puolella Saimaata. Myös tuoreimmat radiolähetintutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti nuoret yksilöt uivat pitkiä matkoja ja koluavat niin kapeita lahtia ja salmia kuin matalia rantavesiäkin.
Kalanpyydyskuolemia tulee tietoon pääasiassa juuri niiltä alueilta ja ajanjaksoilta, joille ei ole kalastusrajoituksia asetettu. Pesimä- ja elinalueiden reunoilla norpat pyydetään tehokkaasti pois eikä kanta pääse levittäytymään kunnolla uusille alueille.
Miten saimaannorppaa nyt suojellaan?
Suomi on sitoutunut saimaannorpan suojelussa suotuisan suojelun tasoon. Välitavoitteeksi on asetettu 400 saimaannorppaa vuonna 2020. Sitä ei nykymenolla saavuteta.
Saimaannorppa elää edelleen todellisessa ahdingossa. Ja mitä tekevät päättäjät ja viranomaiset? Pitävät kiinni kynsin ja hampain toimimattomasta ja kalliista sopimusmenettelystä ja puutteellisesta asetuksesta. Toimintaa perustellaan kalastajien sitouttamisella, kun he voivat itse päättää suojelusta. Oikeasti kysymys ei kuitenkaan ole mistään vapaaehtoisesta sopimisesta vaan siitä, että sopimukset tehdään – tai itketään ja tehdään. Samalla korvauksista luodaan rahoitusautomaatti osakaskunnille.
Sopimuksia tehdään noin 250 osakaskunnan kanssa. Tällä hetkellä sopimusten teko ollaan kovalla kiireellä siirtämässä Metsähallituksesta Etelä-Savon ELY:n tehtäväksi. Edelleen pitäydytään keväisissä rajoituksissa, suppealla alueella ja korvauksia maksetaan jokaiselle osakaskunnalle yhteensä satojen tuhansien eurojen edestä. Rahaa ja virkamiesten työaikaa palaa.
Samalla leikataan Metsähallituksen luontopalveluita eikä saimaannorpan suojelututkimuksen rahoitusta saada kuntoon. Ja norppia kuolee kalanpyydyksiin samaan tahtiin kuin ennenkin. Kaikki tämä maa-ja metsätalousministerin ja ympäristöministerin siunaamana. Silmäteränä on kalastus, ei saimaannorppa.
Mitä pitäisi tehdä?
Meillä on olemassa kalastuslaki, jonka asetuksella kalastusta voitaisiin rajoittaa riittävän pitkäksi aikaa huomioimalla kattavasti norpalle vaaralliset pyydykset. Asetus on mahdollista antaa juuri niille alueille, joissa norppaa esiintyy. Korvaukset eivät olisi automaattisia vaan harkinnanvaraisia. Näin sen pitäisikin olla, kun kyseessä on vapaa-ajan kalastus. Ammattikalastajille korvaukset on maksettava, mikäli rajoitukset rajoittavat heidän elinkeinon harjoittamista.
Tällä hetkellä valvonta ei ole uskottavaa, kun se on osakaskuntien itsensä varassa. Tähän mennessä norpan tappamisesta ei ole ollut minkäänlaisia sanktioita. Saimaannorpan tappaminen pitäisi käsitellä luonnonsuojelurikoksena, jolloin sanktioista päätettäessä on huomioitava mm ympäristöministeriön saimaanorpalle määrittelemä rahallinen arvo: 9755 euroa.
Kaikki edellä mainitut seikat johtavat loogisesti siihen loppupäätelmään, että saimaannorpalle vaaralliset kalastusmenetelmät, myös verkkokalastus, on kiellettävä kalastuslain asetuksella. Tarvitaan ympärivuotinen verkkokalastuskielto kaikille tiedossa oleville norpan esiintymisalueille, mikä tarkoittaa lähes koko Saimaata.
Viesti niin kansainvälisesti kuin paikallisestikin on oltava: yksikään saimaannorppa ei saa enää kuolla kalanpyydyksiin.
Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Teksti: Risto Sulkava
Kuukkeli on kaunis ja utelias ruosteenpunapyrstöinen lintu. Entisaikaan se oli erätulilla istujan ystävä Etelä-Suomessakin, mutta nykyään kuukkeli löytää tulille lähinnä Lapissa. Hyvällä onnella kuukkelin voi kuitenkin yhä tavata myös Pirkanmaan pohjoisosista, Suupohjasta ja Keski-Suomen keskivaiheilta Etelä-Karjalaan kulkevan linjan tienoilta pohjoiseen päin, siis melko eteläisestäkin Suomesta.
Etelä-Suomessa kuukkeli on kuusimetsien laji. Se varastoi syksyllä mustikoita, sieniä ja hyönteisiä – toisinaan tarjottua leipää tai rasvaakin – kuusten oksistoon, naavatukkoihin ja kaarnankoloihin. Kaikkiruokaisuus on etu. Talvella kuukkeli elää ja keväällä myös munii ruokavarastojensa turvin. Kuukkelipari pysyy yhdessä ja samalla elinalueella koko elämänsä, jos vain
kotimetsä säilyy.
Kuukkeli kuitenkin kaihtaa aukeita alueita. Se ei lähde ylittämään suuria vesistöjä, peltoja tai avohakkuualueita. Kuukkelin elinpiiri on muutaman neliökilometrin laajuinen, ja koko alueella saisi olla korkeintaan 20 prosenttia pinta-alasta avoimia alueita.
Kuukkelin varsinainen pesimäpaikka sijaitseekin yleensä seudun komeimmassa korvessa, jyrkänteenaluskuusikossa tai toisinaan myös kallioisen mäensyrjän kitukasvuisia alikasvoskuusia kasvavassa metsässä. Korkeuserot, tuulenkaatorydöt ja rämeenlaidat sekä monipuoliset myös lehtipuita ja puronvarsia kasvavat metsät parantavat entisestään kuukkelin viihtyvyyttä. Kuukkelin metsä on myös monen muun lajin turvapaikka. Siellä syntyvät ja kasvavat pulskimmat kanalintupoikueet ja sijaitsevat parhaat marjamaat.
Mikään varsinainen aarniometsälaji kuukkeli ei kuitenkaan ole, vaan voi tulla toimeen myös suhteellisen tavanomaisen näköisessä varttuneessa kuusivaltaisessa metsässä.
Kuukkelin taantumista yritetään hillitä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSOon liitetyllä yhteistoiminnalla. Suomen luonnonsuojeluliitto johtaa kuukkelin levinneisyyden etelärajan tuntumaan sijoittuvaa laajinta yhteistoimintaverkostoa. Samaan pöytään on koottu kaikki keskeiset metsä- ja ympäristöalan toimijat: Alueen metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, Tapio, ELY-keskukset, Suomen luonnonsuojeluliiton piirit, BirdLifen alueen jäsenyhdistykset sekä suurimmat metsäteollisuusyritykset ja Metsähallitus. Lisäksi mukana on tutkijoita kolmesta yliopistosta, kuukkeliharrastajia ja hanketta valvovat sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön edustajat.
Mutta miten metsänomistaja voi hyötyä kuukkelista? Yksinkertaisesti METSO-ohjelman kautta. Aika monella metsänomistajalla on jokin oma suosikkipaikka metsissään. Paikka jossa käydään marjassa, syksyllä ehkä lintumetsällä tai muuten vaan lastenlasten kanssa. METSO mahdollistaa sen, että metsää ei taloudellisten syiden vuoksi ole pakko hakata, vaan yhtä hyvän tai toisinaan jopa hieman paremman tuoton voi saada metsän säilyttämisestä entisellään, hakkuita ja ojituksia lukuun ottamatta entisessä käytössäkin. Alue voi myös yhä jäädä omaan omistukseen. METSO on luonut mahdollisuuksia suojella metsiä taloudellisestikin kilpailukykyisellä hinnalla. Suojelukorvaus on lisäksi verotonta tuloa. Haluatko säilyttää muistometsäsi pysyvästi?
Kuukkeli liittyy METSOon siten, että se on tärkeä indikaattorilaji. Alueellisesti uhanalaisena lajina kuukkeli nostaa eteläisessä Suomessa kotimetsänsä suojeluarvoa siten, että kuukkelimetsä yleensä täyttää ns. METSO-kriteerit. Kriteerit siis mittaavat sitä mitkä metsät kelpaavat METSO-ohjelman rahoituksella suojeltaviksi. Ja kuukkelimetsä yleensä kelpaa. Oletko nähnyt kuukkelia?
Myrskyt ja lumen katkomat puut teettävät nyt paljon työtä metsänomistajilla. Puiden taloudellinen arvo on laskenut. Samalla katkeilleet ja kaatuneet puut kuitenkin lisäävät metsän luontoarvoa – ainakin silloin kun aivan koko metsä ei ole kaatunut. METSO-ohjelmaan soveltuvat myrskytuhokohteista erityisesti suojelualueiden tai ympäristötukikohteiden lähellä sijaitsevat kohteet, sekä laajemmat erilaisia metsätyyppejä sisältävät tuhoalueet. Kannattaako työlästä, heikosti tuottavaa ja toisinaan vaarallistakin korjuutyötä aina tehdä tai teettää, jos saman tulon voi saada METSOn suojelukorvauksilla? Kerro mahdollisuudesta tutuillesi.
Poikkeukselliset myrskyt mahdollistaisivat nyt kaikkia hyödyttävän toiminnan METSOn kautta. Omistaja pääsisi tuhometsistä ja korjuun vaivoista. Valtio saisi suojeluarvojen kannalta erinomaisilla alueilla sijaitsevia, laadukkaita suojelukohteita ja voisi kiriä kiinni METSO-tavoitteitaan. Ja jos puun hinta tarjonnan vuoksi laskee, suojelu olisi nyt myös halpaa. Ja tietysti etenkin luonto kiittäisi. Miksi tällaista poikkeuksellista winwin-tilannetta ei hyödynnettäisi? Nyt on METSO-rahoituksen lisäyksen aika.
Risto Sulkava
