You are currently browsing the category archive for the ‘Ilmastonmuutos’ category.
Kirjoitus on vastine Maaseudun Tulevaisuuden artikkeliin ja pääkirjoitukseen 18.2.2011
Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli ja pääkirjoitus suostrategiasta luovat (MT 18.2.2011) kuvan turpeesta melkoisena rikkautena. Suomessa ei kuitenkaan ole turvesheikkejä, joten kuvassa täytyy olla jotakin vialla.
Laskelmien onttous paljastuukin nopeasti. Suomen turvevarojen arvo on saatu laskemalla turvevaroiksi kaikki yli 20 hehtaarin geologiset suot. Niitä on yli viisi miljoonaa hehtaaria eli kuudennes maamme pinta-alasta. Artikkelissa toisaalla viitattu kymmenen miljoona suohehtaaria saadaan kasaan, jos otetaan huomioon ohuemmat ja tätäkin pienemmät soistumat, joista suuri osa on metsää.
Geologian tutkimuslaitoksen mukaan kolme neljäsosaa geologisista soista eivät ole teknisesti käyttökelpoisia. Tutkimuskeskus korostaa, että teknisesti käyttökelpoisten soiden laskelmassa ei oteta huomioon esimerkiksi suojelualueita, olemassa olevaa muuta maankäyttöä tai hyödyntämisen taloudellisia edellytyksiä.
Suostrategian aikana viimeistään osoittautui, ettei suurin osa edes Geologian tutkimuskeskuksen turvevara-arvion noin 13 000 teoreettisesta terawattitunnista kiinnosta turveteollisuutta. Suurin osa siitä on liian ohuina ja pieninä aloina kaukana käyttöpaikoista tai jo muussa käytössä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön selvitys (2005) onkin arvioinut energiaturvetuotannolle sopivaa alaa olevan käytännössä noin puoli miljoonaa hehtaaria eli kymmenesosa artikkelissa esitetystä määrästä.
Viidelle miljoonalle turvehehtaarille oli artikkelin laskelmassa annettu nykyisten paksuturpeisten ja laajojen turvesoiden hintaan nähden moninkertainen hinta. Tämä on aika paksua, vaikka energian hinta maailmalla nousisikin.
Turvevarojen arvon räikeään liioitteluun on siis päästy kahta tietä. Vapon toimittaman graafin mukaan 800 miljardin euron arviossa ovat merkillisesti mukana kaikki yli 20 hehtaarin alueet, joista suurin osa ei ole turpeena minkään arvoisia. Laskelmassa kaikki turve saa 25 euron megawattituntihinnan eli 2,5-kertaa nykyisen parhaiden turvealueiden turpeen hinnan. Tällainen propaganda ei olisi mahdollista, jos Vapo olisi pörssiyhtiö.
Epärealistinen, tekninen arvio turvevaroista vastaa 1 100 miljoonaa tonnia öljyekvivalenttia, joka vastaa MT:n artikkelien mukaan kaksinkertaisesti Pohjanmeren 600 miljoonan tonnin öljyvaroja. Pohjanmeren öljymäärä perustuu vanhaan tilastoon välittömästi taloudellisesti hyödynnettävistä varoista ja lukujen vertaaminen on harhaanjohtavaa. Pohjanmeren tuotanto on tämän jälkeen ollut noin 200 miljoonaa tonnia vuodessa.
Voi tietysti myös kysyä haluaisimmeko muutenkaan kaivaa kuudesosaa Suomen maa-alueesta ylös ja polttaa taivaan tuuliin? Yhtä hyvin voisi arvioida kaikkien Suomen vesistöjen arvon, jos järvemme pullotettaisiin ja myytäisiin maailmalle. Summa olisi varmasti päätä huimaava, mutta miten tällaisen tiedon tulisi ohjata toimintaamme käytännössä? Luonnonvarojenkin käyttö on syytä pohjata realistiselle ja harkitulle tiedolle.
Sini Eräjää, vs. metsäasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto
Antti Halkka, vs. viestintäpäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto
Teksti: Sini Eräjää
Kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat mediassa jääneet solmuun suurten linjojen selvittelyyn. Samaan aikaan näennäisesti teknisemmissä kysymyksissä kuitenkin pusketaan eteenpäin. Suomelle tällaisista kysymyksistä tärkein on varmastikin nieluista (eli metsistä) saatavien hyvitysten laskentasäännöt.
Maan käytöstä, maan käytön muutoksista ja metsätaloudesta koituvien päästöjen ja nielujen laskenta on erityisessä asemassa Kioton pöytäkirjassa. Ihmistoiminnan kautta syntyviä maankäytön ja metsätalouden aiheuttamia päästöjä tai nieluvaikutusta ei verrata mihinkään aiempaan tasoon, josta tulisi pyrkiä parantamaan.
Maankäytön ja metsätalouden merkittävin nielu/päästölähde on useimmilla teollisuusmailla metsien hoito ja käyttö (forest management). Suomessa tämä tarkoittaa talousmetsiemme kasvua ja hakkuita. Useimmissa teollisuusmaissa metsien käyttö muodostaa merkittävän hiilinielun, jota maat ovat innokkaita hyödyntämään. Mitä suuremmaksi hiilinielu lasketaan, sitä vähemmän päästöjä täytyy vähentää muilla sektoreille.
Suomen virallinen mantra ilmastoneuvotteluissa on, että “luonnontieteellisestä nielusta ei saa laskennallisesti tehdä päästöä”. Sinänsä oikealta kuulostava järkeily kuitenkin peittää sen, että nielunkin koko voi muuttua. Jos nielu pitkällä aikavälillä pienenee, näkyy se lisääntyneenä hiilidioksidina ilmakehässä ihan siinä missä kasvaneet päästötkin. Nielun pienenemisestä, siis käytännössä päästöjen kasvusta, ei kuitenkaan saisi Suomen mukaan sakottaa niin kauan kuin nielu pysyy nieluna.
Metsätalouden hiilitaseen laskentamenetelmä on ollut meneillään olevien Bonnin ilmastoneuvottelujen ensimmäisen viikon tiukimpia keskustelun aiheita. Neuvottelujen alkaessa puheenjohtajan ehdotus oli, että säännöt yritettäisiin saada tältä osin jo Bonnissa sovittua.
Käsittelyssä olevat ehdotukset laskentasäännöiksi sallisivat kuitenkin teollisuusmaiden antaa nielujensa pienentyä – ja siis kokonaispäästöjen kasvaa – ilman minkäänlaisia sanktioita. Ehdotuksena on, että teollisuusmaiden hiilitasetta metsien käytöstä verrataan heidän itsensä määrittelemään tulevaisuudenskenaarioon nielujen kehittymisestä.
Voitte arvata, että tällaisella lähestymistavalla kaikki maat pitävät huolen siitä, että nielut tuovat jatkossakin helppoja päästövähennyksiä. Esimerkiksi Suomi on ehdottanut omaksi vertailutasokseen 13,7 Mt CO2e, kun Suomen nielu 2001-2005 oli keskimäärin 31,5 Mt CO2e. Eli vaikka Suomen nielu pienisi 15 Mt CO2e 2000-luvun alkuun verrattuna, vertailulukuun suhteutettuna Suomi silti saisi “ennustettua” suuremmasta nielustaan hyvitystä.
Kansainvälinen Climate Action Network on laskenut, että tällainen laskentatapa sallisi peräti 400 Mt CO2e päästöt vuodessa ilman seuraumuksia, mikäli nielujen hyödyntämistä ei muuten rajoiteta. Määrä vastaan noin 5 prosenttia teollisuusmaiden päästöistä vuonna 1990.
Kehitysmaiden G77-ryhmä on viikonlopun aikana Bonnissa ehdottanut, että ainakin selvitykset perusteista, joilla vertailutasot lasketaan pitäisi saada läpinäkyvään tarkasteluun ja niiden pitäisi perustua yhteisesti sovitulle laskentatavalle. Tämä nyt lienee vähintä mitä tulee edellyttää.
Perusongelmaa esitys ei kuitenkaan ratkaise; myös metsätaloudessa täytyy osallistua kokonaispäästöjen pienentämiseen. Nyt ilmastopolitiikka ei juuri tarjoa kannustimia nielujen kasvattamiseksi. Miksei hiilinieluillaan ylpeilevä Suomi ole tällaisia kannustimia rakentamassa?
Sini Eräjää, metsäasiantuntija
