You are currently browsing the category archive for the ‘Saimaannorppa’ category.
Nyt on 13 koulua kierretty ja noin 650 oppilaalle kerrottu saimaannorpan elämästä.
Reilut kaksi viikkoa olemme tähän mennessä kierrelleet kouluja. Kummallakaan meistä ei ollut alkujaan kokemusta lasten kanssa olemisesta, mutta siitä huolimatta meiltä molemmilta sujui vuorovaikutus lasten kanssa kuin luonnostaan.
Meistä on aina mukavaa huomata, kuinka lapset jaksavat kuunnella esitystä kiinnostuneina ja osallistuvat yleensä aktiivisesti tunnin kulkuun. Suurimpia elämyksiä lapsille ovat olleet esittämämme veden alta kuvattu norppavideo sekä emon ja kuutin ääntelyiden kuunteleminen. Meille mieluisimmat ryhmät ovat olleet aktiivisesti osallistuvat luokat.
Meistä on mukavaa vastata lasten kysymyksiin, kuten ”Mistä saimaannorppa ulostaa?” ”Miten saimaannorppa pystyy olemaan niin kauan sukelluksissa?” ”Voiko kuutti pelästyä isoa haukea?” ”Voiko saimaannorppa tulla hengittämään pilkkireikään, kun on pilkillä?”
Toisinaan lapset esittävät sellaisiakin kinkkisiä kysymyksiä, joihin on vaikeahkoa vastata yhtäkkiä, mutta yritämme parhaamme mukaan löytää vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Odotamme innolla tulevia kouluvierailuita ja toivomme näkevämme paljon lisää norpasta innostuneita lapsia!
Terkuin norppalähettiläät
Heidi Häkkinen ja Niina Hätinen
- erityisryhmien lapset tutustumassa norpan elämään
Olen jo vuosien ajan kertonut lapsille saimaannorpan elämästä pääasiassa kouluja ja päiväkoteja kiertäen. Välillä koululaisryhmiä on käynyt vierailulla luonnonsuojelukeskuksessamme. Silloin tällöin kohdalle on osunut myös erityisryhmien lapsia. He tekevät norppatätiin yleensä tavallista voimakkaamman vaikutuksen.
Ensimmäinen kokemus sattui jo vuosia sitten, kun minut pyydettiin pitämään norppatuntia sairaalakouluun lasten psykiatriselle osastolle. Sain varoituksia siitä, kuinka lapset voivat olla hyvinkin levottomia ja mitä tahansa voi sattua. Toki vähän jännitti, kuinka minun ja norppien käy.
Kokemus oli uskomaton. Lapset istuivat hyvin keskittyneenä, kuuntelivat ja kyselivät älykkäitä ja ehkä tavanomaista syvällisempiäkin kysymyksiä. Myös opettajat olivat vaikuttuneita lasten keskittymiskyvystä. Aihe ja mukana kulkeneet oikean kokoiset norpat olivat niin kiinnostavia, että levottominkin lapsi kysyi:
- Jos istuisin äidin kanssa kalliolla ihan hiljaa, niin voisinko nähdä norpan?
Mielessäni välähti jo termi ”norppaterapia”.
Eräällä viikolla luonnonsuojelukeskukseen tuli parikin erityislasten ryhmää kuulemaan ja kokemaan saimaannorpan elämäntarinaa. Erityisesti toisen ryhmän kohdalla minua taas varoitettiin etukäteen lasten levottomuudesta ja kehitystasosta.
Kun ryhmä pälähti sisään ylivilkkaine sekä kuulo- ja näkövammaisine lapsineen, olin sekunnin murto-osan ihmeissäni, että mitähän tästäkin tulee. Toki tällaisessa ryhmässä pitää toimia eri tavalla kuin tavallisessa lapsiryhmässä, ja siinä tilanteessa monipuolinen koulutuspaketti olikin kullan arvoinen – sekä luonnonsuojelukeskuksemme katossa roikkuva weke-katiska. Kysellen, vastaillen, ja välissä muutamaa kuvaa katsellen päästiin jo pitkälle. Norpan ääninäytteet olivat elämys erityisesti täysin sokealle pojalle. Niitä piti kuunnella moneen kertaan.
Kaiken hälinän keskelle laskeutui aivan hiiskumaton hiljaisuus, kun laitoin Juha Taskisen muutaman minuutin mittaisen ”Jääkuutti” –dvd:n pyörimään. Jääkuutti-laulu ja Juhan hellyttävät kuvat kuutista antoivat jokaiselle lapselle mahdollisuuden käyttää aistejaan ja seurata pikkukuutin elämää.
Lähes jokainen lapsi olisi halunnut oikean kokoiset pehmonorpat kotiin unikaveriksi. Norppia tunnustellessa näkövammaisetkin lapset saivat tuntumaa siihen, minkä kokoinen ja millaisia tuntomerkkejä norpalla on: Silmät, viikset, ”evät”, häntä….
- Onko norpalla TODELLA noin iso pyrstö? Ja kaksi kappaletta!
Norpan pesän pienoismalli oli tehty erilaisista tekstiilimateriaaleista. Sen vesiosaa tunnustellessa poika kysyi, että onko tämä satiinia.
En tullut pesää tehdessäni sitä ajatelleeksi. Mutta kyllä, Saimaan vesi on kuin satiinia, ja sitä saimaannorppa rakastaa.
Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Teksti: Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Saimaannorpan suojelu ei etene. Äärimmäisen uhanalaisesta saimaannorpasta on tehty aluepoliittinen kysymys, ja vastuussa olevat päättäjät ovat keskittyneet suojelemaan vapaa-ajan kalastajia.
Saimaannorpan kanta on jo usean vuoden ajan ollut vain 260 yksilöä. Vähäisen lukumäärän lisäksi kanta on hajallaan eri puolilla Saimaata niin, että se entisestään lisää sukupuuton riskiä.
Verkkokalastus on norpan surma
Kaikkien tilastojen ja tutkimusten valossa suurin yksittäinen saimaannorppakantaa verottava tekijä tällä hetkellä on kalanpyydyskuolleisuus ja erityisesti vapaa-ajan kalastajien harjoittama verkkokalastus. Vuosia jatkuneena se estänyt kannan kasvun ja leviämisen.
Vaikka asiasta on viime vuodet kiistelty niin lehtien palstoilla kuin lähes jokaisessa norpansuojelukokouksessakin, ei esiin ole noussut todistettavasti mitään muuta näin selkeää syytä norpan ahdinkoon. Tulevat sukupolvet eivät tule koskaan ymmärtämään, että hyväksymme oikeuden saada tappaa norppia kalastuksen sivusaaliina.
Vasta vieroitetulla kuutilla on suurin riski jäädä kalastajan verkkoon. Siksi verkkokalastuksen aiheuttamia kuolemia on pyritty vähentämään keväisillä verkkokalatusrajoituksilla, joita Metsähallitus on tehnyt osakaskuntien kanssa. Kalanpyydyskuolemista yli puolet tapahtuu kuitenkin muina vuodenaikoina kuin keväällä. Vaikka keväiset kuuttien kalanpyydyskuolemat saataisiin nollaan, pienenee vuosittainen kalanpyydyskuolemien määrä maksimissaankin vain noin 40 prosenttia. Todennäköisesti edes tähän prosenttilukuun ei päästä, sillä osa kuolemista siirtyy myöhäisempään kesään ja syksyyn.
Sopimusten lisäksi maa-ja metsätalousministeriö on rajoittanut asetuksella kalastusta Saimaan keskeisillä norppa-alueilla ympärivuotisesti, mutta tämäkään asetus ei toimi riittävän tehokkaasti. Asetus sallii 0,17 millimetriset ja sitä ohutsäikeisemmät verkot. Lisäksi asetusalue on liian suppea.
Kalanpyydyskuolemat ajavat saimaannorppaa kohti sukupuuttoa
2000-luvulla viranomaisten tietoon on tullut vuosittain 4-6 norpan kalanpyydyskuolemaa. Läheskään kaikkia tapauksia ei kuitenkaan ilmoiteta. Kannanarvioinnin, syntyvyyden ja kuolinsyytutkimusten perusteella on arvioitu, että todellinen kalanpyydyskuolemien määrä on ollut keskimäärin yli 20 norppaa. Siis noin puolet siitä, mitä vuosittain kuutteja on syntynyt.
Tänä vuonna on lisätty keväisiä verkkokalastuskieltoalueita, mutta tietoon on silti tullut jo neljä kalanpyydyksiin kuollutta norppaa. Näistä kaksi oli radiokuutteja, ja siksi helposti löydettävissä. Todennäköisesti oikea kalanpyydyksiin kuolleiden norppien määrä on huomattavasti suurempi. Ainoa johtopäätös on, että keväiset ajallisesti ja alueellisesti suppeat rajoitukset yhdistettynä MMM:n asetukseen kieltää eräitä kalanpyydyksiä osassa Saimaata eivät toimi.
Saimaannorpan elinympäristö on koko Saimaa
Alunperin saimaannorpan elinympäristönä on ollut koko Saimaa. Ihminen on toiminnallaan kaventanut elinaluetta niin, että saimaannorpista yli puolet elää Savonlinnan etelä- ja pohjoispuolella Pihlajavedellä ja Haukivedellä. Samalla reuna-alueitten populaatiot sinnittelevät hyvin pieninä paikoin vain muutaman yksilön joukkona.
Kun kalastusrajoituksista päätetään, tarkastellaan saimaannorppien ydinalueita, joilla suurin osa saimaannorpista elää ja pesii. Päättäjiltä on päässyt unohtumaan, että saimaannorppa osaa uida. Huolimatta elin- ja pesimäalueen keskittymisestä norpasta on tehty havaintoja lähes joka puolella Saimaata. Myös tuoreimmat radiolähetintutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti nuoret yksilöt uivat pitkiä matkoja ja koluavat niin kapeita lahtia ja salmia kuin matalia rantavesiäkin.
Kalanpyydyskuolemia tulee tietoon pääasiassa juuri niiltä alueilta ja ajanjaksoilta, joille ei ole kalastusrajoituksia asetettu. Pesimä- ja elinalueiden reunoilla norpat pyydetään tehokkaasti pois eikä kanta pääse levittäytymään kunnolla uusille alueille.
Miten saimaannorppaa nyt suojellaan?
Suomi on sitoutunut saimaannorpan suojelussa suotuisan suojelun tasoon. Välitavoitteeksi on asetettu 400 saimaannorppaa vuonna 2020. Sitä ei nykymenolla saavuteta.
Saimaannorppa elää edelleen todellisessa ahdingossa. Ja mitä tekevät päättäjät ja viranomaiset? Pitävät kiinni kynsin ja hampain toimimattomasta ja kalliista sopimusmenettelystä ja puutteellisesta asetuksesta. Toimintaa perustellaan kalastajien sitouttamisella, kun he voivat itse päättää suojelusta. Oikeasti kysymys ei kuitenkaan ole mistään vapaaehtoisesta sopimisesta vaan siitä, että sopimukset tehdään – tai itketään ja tehdään. Samalla korvauksista luodaan rahoitusautomaatti osakaskunnille.
Sopimuksia tehdään noin 250 osakaskunnan kanssa. Tällä hetkellä sopimusten teko ollaan kovalla kiireellä siirtämässä Metsähallituksesta Etelä-Savon ELY:n tehtäväksi. Edelleen pitäydytään keväisissä rajoituksissa, suppealla alueella ja korvauksia maksetaan jokaiselle osakaskunnalle yhteensä satojen tuhansien eurojen edestä. Rahaa ja virkamiesten työaikaa palaa.
Samalla leikataan Metsähallituksen luontopalveluita eikä saimaannorpan suojelututkimuksen rahoitusta saada kuntoon. Ja norppia kuolee kalanpyydyksiin samaan tahtiin kuin ennenkin. Kaikki tämä maa-ja metsätalousministerin ja ympäristöministerin siunaamana. Silmäteränä on kalastus, ei saimaannorppa.
Mitä pitäisi tehdä?
Meillä on olemassa kalastuslaki, jonka asetuksella kalastusta voitaisiin rajoittaa riittävän pitkäksi aikaa huomioimalla kattavasti norpalle vaaralliset pyydykset. Asetus on mahdollista antaa juuri niille alueille, joissa norppaa esiintyy. Korvaukset eivät olisi automaattisia vaan harkinnanvaraisia. Näin sen pitäisikin olla, kun kyseessä on vapaa-ajan kalastus. Ammattikalastajille korvaukset on maksettava, mikäli rajoitukset rajoittavat heidän elinkeinon harjoittamista.
Tällä hetkellä valvonta ei ole uskottavaa, kun se on osakaskuntien itsensä varassa. Tähän mennessä norpan tappamisesta ei ole ollut minkäänlaisia sanktioita. Saimaannorpan tappaminen pitäisi käsitellä luonnonsuojelurikoksena, jolloin sanktioista päätettäessä on huomioitava mm ympäristöministeriön saimaanorpalle määrittelemä rahallinen arvo: 9755 euroa.
Kaikki edellä mainitut seikat johtavat loogisesti siihen loppupäätelmään, että saimaannorpalle vaaralliset kalastusmenetelmät, myös verkkokalastus, on kiellettävä kalastuslain asetuksella. Tarvitaan ympärivuotinen verkkokalastuskielto kaikille tiedossa oleville norpan esiintymisalueille, mikä tarkoittaa lähes koko Saimaata.
Viesti niin kansainvälisesti kuin paikallisestikin on oltava: yksikään saimaannorppa ei saa enää kuolla kalanpyydyksiin.
Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Teksti: Aaro Tiainen
Saimaa on oivallinen esimerkki siitä, missä tiivistyy luonnon hienous niin sen kauneudessa kuin sen ylläpitämän elämän monimuotoisuudessakin. Ajattelemme myös lähes poikkeuksetta, usein aikaan ja paikkaan sidotusti, mitä hyvää Saimaa meille on tuonut. Harvoin kuitenkaan ajattelemme asiaa tuota pidemmälle, ja kuvamme Saimaasta muodostuukin yleensä vain siihen heittämämme valon varjoista. Tällöin myös Saimaan arvoa määritellään pitkälti omien, paikoin hetkellisten, intressiemme pohjalta. Koska emme ole eläimiä, nämä intressitkään eivät aina ole sopusoinnussa luonnon kanssa. Ihminen kykenee siis turmelemaan luontoa. Tätä kutsutaan myös vastuuksi ja moraaliseksi valmiudeksi. Emme voi enää perustella luonnon monimuotoisuuden häviämistä vain luonnonvalinnalla, koska tapahtumaketjuun on tullut mukaan luonnollisia halujaan tietoisesti säätelevä ihminen. Miten meidän sitten pitäisi toimia oikeita arvoja seuraten?
Tavallisesti jonkin asian arvo määritellään sillä, miten se tuottaa meille jotain hyvää. Itseisarvona tässä on kuitenkin vain itse mielihyvä. Tavoiteltavan kohteen arvo muodostuu näin ollen kohteen tavoittelemisen perusteella, jolloin sillä on vain välinearvo. Tästä huolimatta kohteellakin, esimerkiksi Saimaalla, voi olla silti itseisarvo. Se syntyy velvollisuudestamme asettaa kohde päämääräksi. Kohteen itseisarvo muodostuu yksinkertaisesti kunnioituksestamme, ei pelkästään kohdetta kohtaan, vaan myös kunnioituksesta itse yleispätevää päämäärän lakia kohtaan sen itsensä takia ajattomalla tasolla. Tämän puolestaan pitäisi olla ehtona ainakin asian eettisessä mielessä jokaista tavoitetta, kuten luonnonsuojelua kohtaan ja siihen liittyvää toimintaa punnittaessa, samoin kun sovelletaan filosofi Immanuel Kantin velvollisuuseettistä teoriaa. Yksinkertaisemmin sanottuna pelkästään teon periaatteellisen oikeellisuuden pitäisi siis universaalein perustein yksistään riittää motivoimaan oikeaa valintaa tehdessä.
Miksi meidän tulisi sitten asettaa Saimaa ja muukin luonto päämääräksi? Me emme ole vastuussa siitä, että olemme olemassa, mutta luonto on. Tämä riittää ainakin minusta perusteluksi. Me olemme ikään kuin yksi luonnon päämääristä, jonka velvollisuutena on osoittaa tuo päämäärä vastavuoroisesti. Viime kädessä meillä ei ole edes vaihtoehtoakaan elää vastoin luonnon ehtoja ja sen lakeja. Näin ollen kehitys ja muu toiminta pitäisi suunnata luontoa päämääränä käyttäen. Esimerkiksi ajankohtaisessa matkailuun liittyvässä keskustelussa myös näkökulma Saimaasta itsestään tulisi juuri tällä tavalla ottaa huomioon.
Meidän on toimittava oikein siinä määrin kuin voimme itse asiaan tietoisesti vaikuttaa. Tästä seuraa, että vain pelkät hyväntahtoiset ajatukset eivät riitä. Niistä voi olla myös jopa haittaa silloin, kun niistä tulee keino torjua olotilaltaan pahoja ajatuksia, joiden tiedollista sisältöä ei voida valita. Tällöin ne eivät ole meidän vastuullamme ja kuuluvat siten moraalin ulkopuolelle. Moraalin mukaan on kuitenkin hankala toimia, jos kaventaa tietoisuuttaan näkemästä asioiden eri puolet. Joten moraalisen hyväntahtoisuuden lisäksi meillä tulee olla tietoa asioista, jotta voimme tehdä oikeita muutoksia pitkälläkin aikavälillä.
Saimaan ja muun luonnon voimme siis ottaa vastaan eettisesti oikein vain avoimen tietoisesti harkituilla teoilla. Jokainen yksilö voi teoillaan paikallistasolla vaikuttaa asiaan. Jos luulee, ettei yksilö voi vaikuttaa, niin miten silloin muutosta voidaan odottaa yksilöistä koostuvalta yhteisöltäkään. Henkilökohtaisella omantunnon teolla voi sitä paitsi ainakin varmistaa ansaitsevansa olemassaolonsa.
Aaro Tiainen, 17 v. lukiolainen Lappeenrannan Lyseon lukiosta
Teksti: Kaarina Tiainen, Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori
Suomi sai hiljattain huomautuksen EU:n komissiolta riittämättömästä saimaannorpan suojelusta. Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialaisen mielestä huomautus oli ammattitaitoinen tilaustyö, jonka takana olivat Metsähallitus, Suomen luonnonsuojeluliitto ja kaksi europarlamentaarikkoa (Itä-Savo 9.5.2010).
Viialaisen kirjoituksessa olleiden järjettömien ja mielikuvituksellisten väitteiden lomassa nousi esiin taas se Etelä-Savossa vallitseva tilanne, jossa epäluottamus, oman edun tavoittelu ja suoranainen vääristely ja valehtelu peittävät alleen varsinaisen tavoitteen: saimaannorpan pelastamisen.
On häpeällistä, miten maakuntajohtaja jaksaa ja viitsii jatkuvasti haukkua kansainvälisestikin arvostettuja saimaannorpan tutkijoita, joiden työ on tunnustettu kautta linjan luotettavaksi. Esimerkiksi niin maa- ja metsätalousministeriön kuin ympäristöministeriönkin saimaannorpansuojelutyöryhmätyössä tutkijoiden tulokset on yksimielisesti todettu parhaiksi mahdollisiksi, ja niiden pohjalta suojelupäätökset on tehtävä. Myös ympäristöministeri Paula Lehtomäki ilmoitti Savonlinnan vierailullaan 6.5. luottavansa tutkijoiden työhön.
Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen. Tutkimustulosten ja kannanarviointien perusteella kanta on ollut laskusuunnassa jo useamman vuoden, ja suurimpana syynä on kalanpyydyskuolleisuus. Viime talvi oli erittäin hyvä saimaannorpan pesinnän kannalta, ja se näkyi pesälaskentatuloksissa. On kuitenkin selvää, että samanlaisia talvia ei tule joka vuosi. Yhden talven hyvä poikastuotto ei vielä pelasta saimaannorppaa. Väitteet kasvussa olevasta norppakannasta tai siitä, että norpan suojelu on ratkaistu, ovat ennenaikaisia eivätkä perustu mihinkään kannanarviointeihin.
Kalastusrajoitussopimusten määrä on merkittävästi lisääntynyt, ja se varmasti näkyy siinä, että verkkokuolemia ei tule niin paljon kuin ennen. Mutta sopimusalueissa on edelleen aukkoja, alue on liian suppea ja verkkokuolemia tapahtuu muinakin aikoina kuin huhti-kesäkuussa. Sen vuoksi norppien verkkokalastuskuolemat vähenevät korkeintaan noin 40 %, mikä tarkoittaa sitä, että yhä edelleen sallitaan yli 10 norpan kuoleminen kalastajien verkkoon. Äärimmäisen uhanalaisen eläimen kyseessä ollessa, yhdistettynä muihin riskitekijöihin, se on liikaa. Näillä näkymin suotuisan suojelun taso ja välitavoite 400 norppaa vuoteen 2020 ei ole mahdollista.
Sivusaaliskuolleisuutta ei siis ole nykyisillä suojelutoimilla saatu loppumaan ja tämä on pääasiallinen syy, miksi EU on antanut huomautuksen Suomelle. Se tieto ei ole mitenkään väärä tai vanhentunut. Suomi toimii vastoin EU:n luontodirektiiviä eikä se selittelemällä muuksi muutu.
Saimaannorpan ainoa vihollinen on ihminen. Viimeiset reilu sata vuotta aivan viime vuosiin saakka ovat osoittaneet, että ihminen ei ole elänyt Saimaan rannoilla niin, että saimaannorpalla olisi mahdollisuudet elää ja lisääntyä häiriöttä ikiaikaisilla kotivesillään. Sen vuoksi on vastuutonta väittää, että kaikenlainen lisähäiriö, jota rannoille ja vesille jatkuvasti suunnitellaan, ei haittaisi norppaa. Ihminen toki mahtuu myös Saimaalle, mutta saimaannorpan ahdinko on osoittanut, että nykymenolla raja on jo ainakin paikoin ylitetty. Saimaannorppa ei pärjää kilpailussa ihmistä vastaan vaan on erittäin suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Yhteiskunnassa monia asioita ohjataan lainsäädännöllä, ei asetuksessa sen kummallisemmasta asiasta ole kyse. Ihminen ei vain vapaaehtoisesti aina toimi yhteiskunnan eikä varsinkaan luonnon kannalta edullisimmalla tavalla. Yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan porkkanoiden lisäksi myös keppiä. Saimaannorpan säilyminen tuleville sukupolville jos mikä on juuri tällainen tavoite.
Verkkokalastus ei ole missään muualla Euroopassa kaiken kansan harrastusmuoto. Erilaisia pyyntivälinerajoituksia on iän kaiken käytetty mm. kalakantojen suojelukeinona. Metsästystäkin säädellään tarkasti – ei maanomistaja voi omalla maallaan metsästää milloin vain ja miten vain. Kukaan ei ole siis takavarikoimassa keneltäkään omaisuutta. Saimaannorpan suojelua on yksinkertaisesti tehostettava kaikilla tavoin varovaisuusperiaatetta noudattaen.
Kaarina Tiainen, saimaannorppakoordinaattori
Teksti: Norppalähettiläät Anni Rautio ja Laura Kettunen
Norppalähettiläänä kuulee mielenkiintoisia ja erikoisiakin kysymyksiä. Tähän asti olemme vierailleet yli 30 koululla Etelä-Savon alueella ja esityksen on kuullut noin 1300 alakoulun oppilasta. Kohteena ovat olleet erityisesti kolmasluokkalaiset, mutta kuulijakunta on vaihdellut päiväkoti-ikäisistä aina kuudesluokkalaisiin.
Innostunut vastaanotto ja yllättäviä kysymyksiä
Vastaanotto on ollut positiivinen ja lapset ovat olleet innostuneita aiheesta. Oppitunnin mittaisen esityksen aikana käydään läpi tietoa itse eläimestä ja sen elintavoista sekä uhanalaisuudesta, suojelusta ja tutkimuksesta.
Olemme yrittäneet koota paketin, josta lapset saavat sekä tietoa että elämyksiä kuva- ja äänimateriaalin avulla. Erityisesti saimaannorppien vedenalainen elämä on kiinnostanut lapsia. Esityksessä on monelle uutta tietoa vedenalaisesta maailmasta, kuten saimaannorpan ääntelystä ja nukkumistavasta vedessä.
Pyrimme siihen, että oppilaat saavat itse osallistua mahdollisimman paljon esityksen kulkuun. Keskustelua syntyykin usein ja lasten kysymykset ovat mitä moninaisimpia. Muun muassa seuraavia kysymyksiä esitetään meille usein:
“Miten norppa nielee ahvenen selkäevän piikeistä huolimatta? Miten nopeasti norppa ui? Miten kuutti osaa nousta hengittämään juuri hengitysavannon kohdalle nukkuessaan vedessä? Mihin norppa kakkaa? Missähän minä voisin nähdä saimaannorpan? Onko totta, että kuutteja hukkuu verkkoihin?”
Välillä mekin joudumme pohtimaan kysymyksiä yksissä tuumin. Lasten kysymysten myötä esitys on joka kerta erilainen, mutta aina kuulijoidensa näköinen. Kysymysten lisäksi oppilailla on omia näkemyksiä norpasta ja sen elintavoista.
“Iso haukihan voi syödä kuutin! Onpa tuo saimaannorppa lihava! Kuutti kuulostaa ihan koiranpennulta! Kyllä ne verkot on aika huono juttu, pitääpä miettiä sitä katiskaa.”
Mukana on suuri määrä norppamateriaalia, kuten oikean kokoiset pehmosaimaannorppaemo ja kuutti ja pesän pienoismalli, kulkevat mukana auton takapenkillä. Tunnin lopuksi lapset pääsevät omakätisesti tutustumaan pehmonorpan mittoihin ja muihin tuntomerkkeihin, sekä pesän pienoismalliin. Neulaa ja lankaakin on tarvittu ensiavuksi pehmonorpille.
Tuleeko projektille jatkoa?
Kouluilta on tullut positiivista palautetta ja mielenkiintoa saimaannorppaa kohtaan on selvästi paljon. Monissa kouluissa aiheeseen on perehdytty jo ennakolta. Toivottavasti projektille saadaan jatkuvuutta myös ensi vuoden jälkeen.
Tietoa saimaannorpasta olisi hyvä viedä laajemmaltikin suomen koululaisille. Ovathan Saimaalle mökkeilemään saapuvat lomalaiset kotoisin joka puolelta Suomea. Kevät on ollut meille antoisa ja kiitos siitä kuuluu koulujen opettajille ja oppilaille.
Anni Rautio ja Laura Kettunen
